Kauden päätteeksi Kondis taisteli noususta 5.divisioonaan kotiturnauksessaan.

Kausi oli ollut oppimista ja välillä kokemattomuus sarjapeleissä oli kostautunut,mutta silti viimeisiin matseihin lähdettiin siitä tilanteesta että oltiin lohkossa jaetulla toisella sijalla.

Kotiturnauksessa vastustajiksi matkustivat IIF2 Inkoosta ja Oilers Patriots jotka molemmat Kondis oli ensimmäisellä kierroksella kaatanut.IIF kaatui lukemin 4-2 ja Patriots 2-0.

 

Voitolla molemmista otteluista säilytettäisiin mahdollisuus nousuun jos LaPa2 menettäisi pisteenkin,maalieron turvin LaPa veisi nousupaikan.

 

Aamuottelu klo 9.00 ja hurjalla motivaatiolla kaukaloon,vastassa Inkoon pojat.

 

Ottelu oli alusta lähtien Kondiksen,hurjaa pyöritystä IIF:n päädyssä ja ajassa 4:19 pyöritys palkittiin.

Pasi iski 1-0 Tonin syötöstä.

Vain 47 sekuntia myöhemmin lukemat olivat 2-0 Jykän onnistuessa Andreaksen toimiessa alustajana.

Seuraava aloitus toi kuitenkin IIF:lle vastahyökkäyksen ja maalin.Peliaikaa takana 5:26.

 

Kondis ei tuosta lannistunut,vaan sama meno jatkui. Hyökkäys toisensa perään soljui kohti Inkoolaisten maalia ja ajassa 11:09 Jykä iski toisen häkkinsä,tällä kertaa Jessen tarjoilusta.

Ja vielä erän loppuun,ajassa 14:31 heitti Eki pallon reppuun puolesta kentästä,Tonin antaessa syötön.

 

Ensimmäinen erä takana ja peli 4-1 liekkipaidoille. Mutta tämä oli vasta ensisoittoa ja tahti vain koveni...

 

Toinen erä alkoi maalin merkeissä, Jugi sai pallon Janilta ja tälläsi yläputkeen josta tippuneen reboundin Joni koukki takatolpalta sisään.5-1 ajassa 15:20!

Kolme minuuttia tuosta , ajassa 18:29,antoi Jukka kauniin syötön Jonille läpiajoon.IIF:n pakit eivät saaneet palloa kiinni ja Joni harhautti maalivahdin ulos sijoittaen pallon helposti reppuun. Peli Kondikselle jo 6-1.

Iif nousi lukemiin 6-2 ajassa 22:40 vastahyökkäyksestä mutta otti miltei heti perään jäähyn joka kostautui.

Ylivoimaa pyörittämään jälleen tuttu porukka,Jesse-Jani-Jykä-Joni-Toni joista Joni ehti vaihtoon päästäen kentälle Pasin joka iski Jessen syötöstä pelin jo 7-2. Peliaikaa takana tuolloin 25:31 ja jäähyä jäljellä 6 sekuntia!!!!!

 

Vajaa minuutti ylivoimamaalista,iski Jugin ketju jälleen. Jani viimeisteli 8-2 Jugin syötöstä.

Tähän väliin IIF iski jälleen vastahyökkäyksestä,8-3 mutta vielä ennen erän loppua pääsi Antti nautiskelemaan maalin Karin syötöstä.

 

Toinen erä takana ja peli 9-3 Kondikselle

 

Kondiksen 10:nen maalin iski Jesse ajassa 31:48 ja ei tarvinnut siihen edes syöttäjää.

 

Maalista kaksi minuuttia ja Kondis alivoimalla. Jesse karvasi pallon,asteli keskelle IIF:n maalia ja vippasi selkä maaliin päin lukemat jo 11-3 eikä syöttäjää tässäkään.

 

Lukemat 12-3 iski ajassa 37:27 Pasi,viimeisellen näin hattutemppunsa!!!!Maalisyötön tarjoili Jesse.

 

Peliä takan 40:40 kun peli oli jo 13-3,Jugi tinttasi pallon reppuun Jonin syötöstä.

Ja sama mies oli asialla pari minuuttia myöhemmin ajassa 44:05 tällä kertaa Janin syötöstä!!

Nyt oli lumierä lähellä....

Kondis hyökkäsi ja sai pallon tolppaan noin puoli minuuttia ennen ottelun loppua...tilannetta seuranneesta vastahyökkäyksestä IIF kavensi loppulukemiksi 14-4!

Uskomaton maali-iloittelu punaisilta pahoilaisilta,tämä ottelu oli sarjan maalieroltaa suurin voitto.Enemmän maaleja ottelussa oli saanut aikaan vain Valtti2 SCR:ää vastaan!!!!!!!

 

Ottelun tähdistö:

 

kolmostähti: Jugi – turnauksen tauon jälkeen takaisin ykköseen ja tehot 2+2,upea peli!!

kakkostähti: Pasi – Hattutemppu pakin paikalta,upeita nousuja ja vahvaa avauspeliä!!

ykköstähti: Jesse – Tehot 2+3,alivoima maali ja upeaa pyöritystä IIF:n päässä!!!

 

Mahtava ottelu,jonka voittajasta ei alusta pitäen ollut mitään epäselvyyttä ja tällä voitolla mahdollisuudet yhä nousuun.

 

Väliaika jännitettiin sitten LaPa2:en pelejä, jotka he voittivat molemmat. P-boys pisti ottelun tiukoille mutta väsähti hetkeksi ja LaPa meni menojaan...

 

Kauden päätösotteluun ei siis juuri jäänyt tavoitteita,sarjan kolmospaikka oli varma ja maalierokin reilusti jo plussan puolella.

Vastaan asettui Espoon Oilersin Patriots,joka kohdattiin viimeksi itsenäisyyspäivänä ja tuomisina siitä ottelusta oli voitto. Vaikka nousuhaaveet olivat jo kariutuneet, oli koko miehistöllä sellainen fiilis että otetaan tästä voitto ja siitä upeilla fiilareilla saunailtaan!

 

Ensimmäinen ottelu näytti suuntaa myös tälle ottelulle,tasaista vääntöä jossa Patriots yritti juosta Kondiksen kumoon mutta Kondis ei siihen suostunut.

 

Ensimmäinen erä mentiin todella tasaisissa merkeissä,molemmin puolista hyökkäystä ja maalipaikkoja. Nikke hoiteli upeasti pari tiukkaa paikaa mutta toisessa päässä Kondiksen hyökkääjät eivät saaneet myöskään palloa verkkoon.Varsinkin Jonilla oli upeita paikkoja kaksi,joista molemmat kolahtivat ylärimaan vaikka maali oli tyhjillään....

 

Aivan ekan erän loppuun Patriots otti nopean vastahyökkäyksen ja iski lukemat 1-0 ajassa 14:27.

 

Toinen erä jatkui samoissa merkeissä,tasapäistä menoa mutta tällä kertaa Kondiskin onnistui.

Koko kauden upeasti yrittänyt hyökkääjä numero 15 sai kuparisen rikki!!Kyseessä siis Katri tietenkin ja vihdoin maali joka hyväksyttiin myös pöytäkirjoihin=) Antti antoi maalin takaa syötön jonka Katri syötti maalin eteen. Pallo ohitti Karin ja osui Patriotsin puolustajan jalkaan josta kimposi maaliin!!!!!

Tuosta piristyneenä Kondis painoi pelin Patriotsin päätyyn ja ajassa 18:42 Jugi iski lukemat 2-1 Janin syötöstä,tilanteesta joka syntyi Jonin ylärimavedon jälkeen(jälleen....)

 

Patriots nosti tasoaan,valmentaja huusi pojille ja pojat vastasivat huutoon. 19.20 peli tasoihin 2-2.

Ja pelikellon näyttäessä 22.10 iski Patriots jälleen,peli 2-3

Eikä aikaa tuosta kulunut kuin minuutti ja peli oli jo 2-4

 

Onneksi ekassa pelissä onnistunut Kondiksen tutkapari,Jesse-Pasi osui tähän väliin ja kavensi.

Pasi maalasi ja Jesse passasi,ajassa 25:53.

 

Vajaa minuutti tuosta Patriots meni kuitenkin 3-5 johtoon...

Kondis ei taipunut vaan heti seuraavasta paikasta pääsi Jugi laittamaan pallon verkkoon Jonin syötöstä.Peli lukemiin 4-5 ajassa 27.06

 

Ja heti seuraavasta hyökkäyksestä Tero iski kauden ensimmäisen maalinsa Jessen tarjoilusta. Ajassa 27:38 peli tasan 5-5

 

Jani-Jugi-Joni iski seuraavaksi kolmen ja puolen minuutin sisään kahdesti.

Jani viimeisteli molemmat ja Joni syötti.

Ensimmäinen toisen erän loppuun ajassa 29:45,peli 6-5

Ja seuraava kolmannen erän alkuun,ajassa 33:13

Varsinkin jälkimmäisessä pelattiin koko Patriotsin porukka pihalle ja Jani sai rauhassa lapioida pallon verkkoon takatolpalta.

Peli Kondikselle 7-5.

 

Pahaksi onneksi kondis-syndrooma iski jälleen..TriplaJii ketju jäi toiseksi vaihdoksi kentälle ja ilmeisesti hyvä olo hiipi puseroon,vain 9 sekuntia Janin maalin jälkeen Patriots kavensi 7-6.....

 

Onneksi Patriotsin kiritys aiheutti heille jäähyn ajassa 37:18,ja vanha tuttu yv-ketju paineli kentälle.

Peliä takana 38:50 kun Jani syötti Jesselle maalin läheisyyteen ja Jonin toimiessa maskimiehenä oli Jessellä helppo tilanne laittaa pallo verkkoon. Yv toimi jälleen ja kauniisti!

 

Tämä maali ja samalla ottelun voittomaaliksi. Sillä vaikka Patriots kavensi pelin lukemiin 8-7 ajassa 40:51,iski Kondis viimeisen niitin ottelulle. Pelikello näytti aikaa 41:23 kun Jykä onnistui maalinteossa Andreasen syötöstä.

 

Näihin 9-7 lukemiin ottelu lopulta päättyi.

 

Kovaa taistelua ja upeaa maalintekopeliä,varmasti katsojat olivat hyvillään. Kannustus oli kovaa ja fiilis upea ottelun jälkeen.

 

Ottelun tähdistö:

 

kolmostähti: Joni – tehot 0+3,pari upeaa maalipaikkaa ja kovaa taistelua koko ottelun ajan.

Kakkostähti: Jani – Tehot 2+1 ja taistelumoraali korkealla.Loistavaa karvaustyötä

Ykköstähti: Jesse – Tehot 1+2 mutta oli ottelun hallitsevin pelaaja,jatkuvasti Patriotsin harmina

 

Erityismaininta Katrille,löysi oman paikkansa Antin laidalta ja sai vihdoin pöytäkirjoihin maalin!!

 

Kausi päättyi yli kaikkien odotusten sarjan kolmospaikkaan. Toiseksi eniten voittoja koko sarjassa ja kolmanneksi eniten maaleja.

Puolustuspeli joukkueelta välillä pahasti hukassa,varsinkin omien maalien jälkeen. Liian usein vastustaja pääsi rokottamaan seuraavasta hyökkäyksestä.

Ensi kaudeksi paljon parannettavaa mutta upealta pohjalta!

 

KIITOS KONDIKSEN KAVEREILLE,UPEA KAUSI JA OLI ILO PELATA KANSSANNE!!!!